Päätin kokeilla kirjoittaa ajatuksiani suhteen etsimisestä, ihan siinä toivossa että keksin kirjoittaessani miksen sitä löydä, ja tietenkin turhautumisen purkaminen on iso motiivi. Mutta aloitetaan tärkeimmästä, eli miksi haluan suhteen? Miksei minulle riitä sinkkuuden suoma "vapaus" ja irtosuhteet? 

 

Ensinnäkin syy on tunnepohjainen, minusta vaan tuntuu aina paremmalta olla vakavassa suhteessa, mutta syyt tähän tunteeseen ovat monimutkaisempia. Ensinnäkin miettiessä vaihtoehtoa B eli sinkkuutta ja/tai irtosuhteita on minun kaiketi myönnettävä tulleeni vanhaksi. Nuorempana ajatus useista irtosuhteista ilman sen kummempia sitoumuksia kuulosti älyttömän hyvältä, ja yhden yön jutun jälkeen itsetunto nousi pilviin hetkeksi, sitähän kuvitteli olevansa vähintään saman postinumeron alueella kovin panomies.

 

Nyt asiat ovat toisin. Irtoseksiä saan enemmän kuin koskaan aiemmin, usein kumppanit vielä vuolaasti kehuvat kokemusta ja ulkonäköäni, jos tämän skenaarion olisi kertonut viidestä kymmeneen vuotta nuoremmalle versiolle allekirjoittaneesta, niin se itsetuntohuoraava kakara olisi hyppinyt ilosta ja lauennut housuihinsa. Eikä se tyyppi ikinä uskoisi, että nykyään se irtoseksin jälkeinen hyvä fiilis loppuu usein jopa ennen kuin kyseinen valloitus poistuu asunnosta. Myöskään kehut ulkonäöstä tai seksin laadusta ei juurikaan enään mieltä lämmitä, koska  jotenkin sitä haluaisi tuntea itsensä arvostetuksi ennenkaikkea persoonansa tai luonteensa vuoksi. Eli Oscar Wilde oli oikeassa siinä että:

 

 "Maailmassa on vain kaksi murhenäytelmää: toinen on se ettei saa mitä haluaa, ja toinen on se että saa. Jälkimmäinen on paljon pahempi."